maanantai 30. huhtikuuta 2012

Vappupallo

Täällä ei tarvi ilmapalloja vapuksi ostaa, kun pallo löytyy hyperin vuoksi ihan omasta takaa. Lauantaina kävin uudestaan verikokeessa. Tarkoitus oli alunperin lähteä sairaalasta kotiin odottamaan tuloksia, mutta koska kokeeseen pääsyä piti odotella pitkään ja vielä käytävällä istuskellen, alkoi olo tuntua tosi kipeältä. Jäimmekin sitten odottamaan gynen päivystykseen että kuullaan tulokset ja lääkäri kävisi tutkimassa. Pääsin siinä vaiheessa pedille pötköttelemään ja siinä sitten vierähtikin aikaa. Hoitaja kävi jossain vaiheessa kertomassa että tuloksissa ei ollut mitään hälyttävää, hb oli kuitenkin noussut entisestään (173). Iltapäivällä alkoi näyttää siltä että lääkäri ei ehdi päivystykseen vielä pitkään aikaan ja hoitaja olisi siinä vaiheessa ottanut minut naistentautien osastolle nesteytystä varten. Koska lepo oli kuitenkin helpottanut oloa, halusin lähteä mieluummin kotiin. Lääkäriä en siis missään vaiheessa nähnyt.

Illalla lääkäri sitten soitti ja harmitteli että olin lähtenyt kotiin, olisi kuulemma ollut parempi jäädä osastolle. Verikokeiden perusteella kyseessä on hyperstimulaatio ja tukostaipumus tekee asiasta vielä pahemman. Lääkäri varmisti että minulla on Klexane käytössä, se on kuulemma aivan välttämätön. Ja jos olo kävisi yhtään huonommaksi, olisi heti paikalla lähdettävä takaisin sairaalaan. Eilen oli kuitenkin jo parempi päivä, menkkamaisia kipuja oli toki aamusta iltaan mutta pystyin sentään jo seisomaan ja kävelemään selkä suorassa. Hyper on kuitenkin lievää, jossain vaiheessa ehdin ajatella että nyt on oksettava olo, mutta sekin meni nopeasti ohi. Tänään amulla soitin klinikalle ja oma lääkärini oli sitä mieltä että Pregnyl on jätettävä nyt väliin, torstaina katsotaan uudelleen mikä silloin on vointi.

Ehkä se viime torstaina pistetty Ovitrelle osaltaan tosiaan vaikutti siihen että hyper iski päälle, vaikka siitä ei punktion tai vielä siirronkaan yhteydessä ollut merkkejä. Sen vuoksi on varmaan parempi että Pregnyliä ei tässä kohtaa pistetä lisää, ettei tilanne lähde uudestaan huonompaan päin. Netti on tietysti tulvillaan kertomuksia siitä kuinka hyper pahenee jos raskaus alkaa ja siitä sitten olen saanut päähäni, että jos olo tästä nyt kohenee kunnolla, saa heittää kaiken toivon siitä että siirretyt alkiot (tai edes toinen) olisi tarrannut kiinni. Google ei ole joka tilanteessa ystävä... paras lääke hyperiin on lepo ja levännyt kyllä olenkin, mikä alkaa sekin toisaalta käydä hermoille: makaan kaikki päivät sohvalla, usein läppäri sylissä ja ajatukset yllättäen kiertävät yhtä ja samaa rataa. Siksi on ihan liian helppo avata selaimeen google ja näppäillä hakusanaksi hyperstimulaatio, tai mikä milloinkin. Samalla yrittää olla miettimättä oireita, mikä ei tietenkään onnistu. Tänään tulee kuitenkin kuluneeksi vasta viikko siirrosta, joten kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin oireet ovat varmasti vielä seurausta hyperistä ja tukilääkkeistä.

Jos torstainakaan ei Pregnyliä voi pistää, se varmaankin lyhentää näitä piinaviikkoja, ei ole pakko odottaa vielä kahta viikkoa testin tekemistä... mikä on tietysti toisaalta hyvä, toisaalta taas ei. Olo ei juuri nyt ole kovin toiveikas. Vaikka oman voinnin kannalta on tietysti hyvä että hyper alkaa helpottaa, se samalla laskee mielialaa ja uskoa siihen että tässä voitaisiin nyt onnistua. Ja mitä pidemmälle tässä aika kuluu, sitä enemmän alkaa tuntua siltä että pää hajoaa epätietoisuuteen. Ja toisalta taas, jos tieto lisääkin taas tuskaa... On tämä juhlaa tämä piinailu.

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Oloja

Loppuviikko ei ole mennyt ihan toivotusti. Jouduin keskiviikkona olemaan monta tuntia evakossa kotoa, mikä ei ollut hyvä juttu voinnin kannalta. Kulutin ajan kaupungilla, tein ensin pikavisiitin urheiluliikkeeseen (ei, en ole aikeissa ryhtyä vielä hikijumppaan vaan kävin ostamassa kevätkelejä varten uudet hyvät kävelykengät) ja istuin loppupäivän kirjastossa. Ei todellakaan kovin raskasta fyysisesti, mutta silti kävelyä tuli jonkin verran. Eilen aamulla kävin sitten taas klinikalla toista Ovitrelle-pistosta vasten ja kotimatka olikin jo melkoista kidutusta, bussissa ei ollut varmaan lainkaan jousitusta (vaimikäseon) ja jokainen töyssy ja kuoppa tuntui tosi pahalta. Illalla kivut lisääntyivät edelleen ja kuljin kumarassa sen mitä oli pakko liikkua. Yö meni ihan hyvin, mutta aamulla tilanne kävi eilistäkin pahemmaksi. Soitto klinikalle ja hoitaja sanoi että lääkärin olisi hyvä katsoa mikä tilanne on, varsinkin kun on viikonloppu tulossa. Siitä sitten lähdettiin samantien klinikalle.

Munasarjat ovat edelleen kovasti turvoksissa, mutta kuulemma ei mitenkään hälyttävästi. Oikea munasarja oli läpimitaltaan noin 8 cm, yli 10 cm alkaisi olla jo vakavampi juttu. Vasen oli muistaakseni jotain 5 cm. Jossain näkyi nestettä (en muista enää missä tarkalleen) ja vaikka lääkäri paineli vain varovasti vatsan päältä, kivut saivat irvistämään joka kosketuksella. Lääkäri arvioi että kyse on lievästä hyperstimulaatiosta, kivut ovat todennäköisesti osittain seurausta siitä että olen joutunut olemaan liikkeellä ja valmiiksi ärtyneet munasarjat ovat ennestään äityneet vielä kipeämmiksi. Osasyyllinen voi olla myös Ovitrelle-pistos, oireet voivat olla myös siitä lähtöisin. Samalla lääkäri kuitenkin sanoi että täytyy varmistaa että mitään tulehdusta ei taustalla ole, vaikka mitään siihen viittaavaa erityisempää oiretta ei olekaan. Sain lääkäriltä lähetteen naistentautien poliklinikalle, johon suunnistimme seuraavaksi. Onneksi pääsin poliklinikalla pötköttelemään hetkeksi, istuminen kun ei tunnu ollenkaan hyvältä. Juttelimme hoitajan kanssa siitä että vaikka olo ei nyt kovin kehuttava olekaan, niin kivut periaatteessa sopivat kuvioon. Hän katsoi koneelta että emme olleet ensimmäistä kertaa hoidoissa ja kyseli miten aiemmat stimulaatiot ja punktiosta toipuminen on sujunut. Sain luvan lähteä kotiin verikokeiden jälkeen, mutta kehotuksen tulla takaisin päivystyksen kautta heti jos olo menee yhtään tukalammaksi.

Iltapäivällä naistenpolin hoitaja soitti labratuloksista. Lääkäri oli ollut sitä mieltä että arvoja pitäisi katsoa uudestaan huomenna. Hb oli ollut korkea (171) ja tulehdusarvo hieman koholla. Se oli kai odotettavissakin, tässä vaiheessa hoitoa kuulemma on tavallista että arvo on jonkin verran normaalia korkeammalla. Ja jos olo käy huonommaksi, on heti lähdettävä päivystykseen. Maanantaina olisi seuraava Pregnyl-pistos, mutta varmaan vasta maanantaina selviää voidaanko sitä pistää.

Sain sekä omalta lääkäriltä että naistenpolin hoitajalta määräyksen levätä. Vaikka keskiviikkoaamuna ja oikeastaan vielä eilenkin aamulla olo oli ok, niin se keskiviikon evakko taisi kuitenkin olla liikaa, varsinkin kun siihen yhdistää eilisen tuskallisen bussikyydin. Harmittaa, olisi pitänyt kuitenkin koettaa järjestää asiat niin, että olisin voinut olla keskiviikon kotona. Tänään ennen klinikalle menoa pelkäsin eniten sitä, että hoidon kannalta asiat olisivat nyt menossa pieleen. Ihana lääkärini kuitenkin hälvensi tuota pelkoa, hän sanoi että vauvalla ei ole hätää. Jälkeenpäin kysyin Mieheltä että oliko tämä huomannut että lääkäri puhui vauvasta! Oli huomannut. Lääkäri sanoi myös että tämä voi olla toisaalta tosi lupaavakin tilanne; että vaikka olo ei nyt ole hohdokas, se voi olla hyvä merkki hoidon kannalta. Mutta että pitää kuitenkin pitää jalat maanpinnalla. Ja jos mikään asia yhtään epäilyttää tai arveluttaa, voin soittaa suoraan hänelle kännykkään, oli hetki mikä hyvänsä.

Aion kyllä taatusti pysyä seuraavat päivät rauhassa, lepo on kuitenkin se paras lääke. Katsotaan miten tilanne tästä kehittyy, sen mukaan pitää sitten toimia. Olo on aika tööt, juuri nyt en mitään muuta haluakaan kuin levähtää. Kortisoni varmaankin tekee sen että iltaisin uni ei tahdo tulla, toisaalta aamulla pitää herätä ottamaan kortisoni, osaksi kai juuri siksi että uni tulisi edes jossain vaiheessa yötä. Vettä juoden ja sohvalla pötkötellen, juuri nyt se on ainoa oikea tapa viettää viikonloppua.







maanantai 23. huhtikuuta 2012

Sydän toivoa täynnä

Vaikka punktio meni hyvin ja saimme hyviä uutisia munasolujen hedelmöittymisestäkin, silti aamulla klinikalla omaa vuoroa odottaessa jännitti. En tiedä itsekään miksi sitä aina jotenkin alitajuisesti yrittää varautua huonoihin uutisiin... Yritin kuitenkin hokea itselleni että kyllä klinikalta olisi soitettu jos olisi tullut ongelmia. Ja kun lääkäri sitten heti alkuun sanoi hymyillen, että tilanne on nyt tosi hyvä, vierähti iso kivi sydämeltä. Alkiot olivat jakaantuneet hienosti ja yhtä (vai kahta?) lukuunottamatta kaikki hedelmöittyneet olivat vielä tallella! Siirtoon oli valittu 10-soluinen top-alkio ja 6-soluinen "lähes" top-alkio. Pakkaseen saimme yhteensä 10 alkiota neljässä oljessa. Uskomatonta..! Pitkin päivää olen pysähtynyt miettimään, että tässä hetkessä saa olla onnellinen. Hymyilyttää.

Lääkärin kanssa oli aiemmilla käynneillä ollut puhetta että jos haluamme, niin tuoresiirron yhteydessä voidaan tehdä alkiokuoren avaus. Olimme miettineet valmiiksi että haluamme nyt että tuo avaus tehdään, tässä vaiheessa hoitoja tuntuisi hullulta olla kokeilematta. Onpahan nyt sitten sekin mahdollisuus katsottu. Siirto meni ilman ongelmia ja sain rauhassa pötkötellä siirron jälkeen. Tukilääkityksestä riitti juttua hoitajan kanssa, kun lääkkeitä on taas melkoinen cocktail. Aamuin illoin Lugesteronia, aamuisin kortisonia, iltaisin primaspania, jossain vaiheessa päivää Klexane sekä minun "vapaaehtoiset pakolliset", monivitamiini ja magnesiumlisä. Lisäksi tukilääkkeenä on Ovitrelle/Pregnyl, joista ensimmäisen annoksen hoitaja pisti tänään klinikalla. Torstaina on seuraava Ovitrelle-pistos ja ensi viikolle tulee vielä kaksi pistosta Pregnyliä, jota onneksi on edelleen jääkaapin kätköissä odottamassa. Pregnylin vuoksi piinaviikoista tulee todella pitkät, hoitaja laski että äitienpäivänä olisi turvallista testata niin ettei Pregnyl enää haamuile testissä. Miten se voikin osua juuri äitienpäivään... Ja tietysti samana päivänä on meillä suvussa muutenkin juhlia, joten todennäköisesti emme ole Miehen kanssa edes kotona tuolloin. Testin tekeminen saakin varmaan odottaa vielä yhden päivän lisää.

Nyt on ihan uskomattoman hyvä olla. Fyysiseen olotilaan tietysti vaikuttaa se että munasarjat ovat vielä niin turvoksissa, varsinkin kävellessä tuntuu kipua ja vatsan turvotus on aika huikeaa. Mutta olo on silti fyysisestikin niin hyvä että nuo seikat tuntuvat vähemmän tärkeiltä. Tässä vaiheessa asiat ovat kuitenkin niin hyvin kuin ne voivat ylipäätään olla. Haluan nyt nauttia tästä hetkestä, tuntuu että meillä todella on taas toivoa.

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Hyviä uutisia

Punktio sujui hyvin ja mikä parhainta, tulosten osalta hienommin kuin uskallettiin toivoa. Odottelimme maksimissaan 10 munasolua, mutta niitä löytyikin 13. Klinikan laboratoriosta soitettiin tänään aamulla, että 11 on hedelmöittynyt normaalisti ja tilanne näyttää tosi hyvältä. Laborantti aloitti puhelun sanomalla että täällä olisi hyviä uutisia. Siinä kohtaa oli jo helpompi hengittää.

Eilen oli aamusta lähtien hyvä olo, asiaa auttoi varmasti se kun olin jopa onnistunut nukkumaan muutaman tunnin. Klinikalla oli mukavan rauhallista, tai ainakin siltä tuntui lepohuoneesta käsin. Sinä aikana kun olimme klinikalla, toimenpiteissä kävi meidän lisäksi vain kaksi muuta pariskuntaa. Lääkitys toimi hyvin ja keräyksen aikanakin pahimmat kivut tulivat kohdunsuun puudutuspiikeistä. Ihan lopussa vasemman puolen follit olivat piilosilla ja hoitaja joutui painelemaan vatsan päältä, mikä tuntui pahalta. Mutta kaikkinensa keräys meni hyvin, ensimmäistä kertaa pystyin itsekin seuraamaan ruudulta mikä rakkula milloinkin tyhjennettiin. Punktion jälkeen kivut sitten yltyivät. Lääkkeet eivät meinanneet millään purra ja vasta lihakseen pistetty petidiini auttoi. Lääkäri myös katsoi ultralla munasarjojen tilan ja määräsi varmuuden vuoksi eiliselle antibiootit. Klinikalla vierähti kaikkinensa pitkälle iltapäivään.

Kokemus vei voimat ja eilisilta kului sohvalla torkkuen. Edelleen olo on jyrätty ja liikkuminen melkoisen tuskaista. Vaikka soluja saatiin hyvin, aamuun asti mielessä kaihersi pelko siitä millaisia tuloksia laboratoriosta saadaan. Oli niiiin iso helpotus kuulla että meillä on hedelmöittyneitä soluja. Toki maanantaihin ja siirtoon on vielä aikaa ja katoa tapahtuu varmastikin vielä. Mutta nyt haluamme ja ehkä jo uskallammekin Miehen kanssa luottaa siihen, että siirto todella on maanantaina ja siitä alkaa taas erilainen jännitysnäytelmä.

torstai 19. huhtikuuta 2012

Back to reality

Blogitauko on todellakin tehnyt tehtävänsä, sanat tuntuvat olevan niin hukassa etten tiedä mitä kirjoittaa. Viime viikot olen elänyt ihan omassa kuplassani, ehkä olisi jo aika pyristellä takaisin muun maailman menoon tai aktivoitua ainakin tämän blogin suhteen. Olin jo miettinyt että kirjoitan sitten myöhemmin että miten meille tässä kävi, mutta ajattelin sitten että ehkä näistä asioista on hyvä kirjoittaa tuoreeltaan, ihan jo senkin vuoksi että muistaa sitten jälkeenpäin että miten mikäkin juttu meni. Minulle ja meille tämä käynnissä oleva ivf on neljäs, vaikka en kyllä oikeasti tiedä sitäkään lasketaanko tätä käynnissä olevaa neljänneksi vai onko se vasta kolmas, kun viimeksi ei päästy siirtoon. Oli miten oli, nyt ollaan jo siinä vaiheessa että huomenna on munasolujen keräys ja maanantaina siirto, jos siirrettävää on.

Tässä hoidossa asiat tuntuvat menevän kuin hidastetussa filmissä. Procren teki tehtävänsä kuten ennenkin ja vaihdevuosiviikoista selvittiin, hammasta purren. Fyysisesti en huomannut mitään erikoista, ei edes niitä kuuluisia kuumia aaltoja tällä kertaa. Henkisellä puolella olikin sitten paljon rankempaa ja varsinkin viimeinen viikko ennen stimulaatiopistosten alkua oli todella musta, tuntui että maailma kaatuu päälle. Koetin hokea itselleni että paha olo on peräisin Procrenista, mutta mustimpina hetkinä oli kyllä vaikea uskoa että olo voisi pelkillä pistoksilla helpottua. Kaipa niin kuitenkin kävi, sillä maailma näyttää nyt ainakin vähän valoisammalta.

Pistoslääke vaihtui Puregonista Menopuriin, muistaakseni syystä että tavoitteena oli saada parempilaatuisia munasoluja ja vaikuttaa positiivisesti kohdun limakalvoon, lääkäri taisi puhua "vastaanottavaisemmasta" limakalvosta, mitä se sitten tarkoittaakaan... Viimeksikin pistin viimeisinä päivinä Menopuria, mutta aloitin silloin Puregonilla lähinnä siitä syystä, että sitä oli jäänyt yli toisesta hoidosta ja yksi ampulli löytyi valmiiksi jääkaapista. Vielä olisi kai liian aikaista sanoa mitään siitä kuinka hyvin Menopur on tehonnut, mutta eroa Puregoniin tuntuu kyllä olevan. Kohdun limakalvo on taas kasvanut hienosti, viime ultrassa lääkäri sanoi paksuudeksi 13 mm. Follien kasvu on kuitenkin nyt ollut kovin hidasta ja epätasaista. Parina ensimmäisenä päivänä Menopur-annos oli 200 IU ja siitä eteenpäin 150, kunnes ensimmäisessä kontrolliultrassa lääkäri totesi että kasvua on, mutta se on hidasta. Pistin sitten taas kerran 200 IU annoksen ja jälleen pari pienempää ennen toista kontrolliultraa. Tässä vaiheessa näytti että folleja on hyvällä lykyllä tulossa toiselta puolelta kaksi ja toiselta kolme. Menopur-annosta nostettiin sitten 200:aan ja sain ajan vielä kolmanteen kontrolliultraan. Siitä sitten saatiin vähän parempia uutisia; oikeassa munasarjassa on enemmän folleja, arviolta 6 tai 7. Vasemmalta puolelta voidaan ehkä hyvällä tuurilla saada 2 tai 3. Menopur-annos nousi jälleen viimeisen ultran jälkeen, kahtena iltana pistin 225 ja vielä eilen aamulla 150.

Pistokset ovat tässä hoidossa jatkuneet pitempään kuin ennen, aiemmissa hoidoissa punktio on ollut pari-kolme päivää aiemmin kuin nyt. Eilen illalla oli sitten irrotuspiikin vuoro, tupla-annos Pregnyliä jolla yritetään saada vielä kirittyä munasarjoissa olevia pienempiä folleja. Kun viime hoito meni miten meni, sitä varten hankitut Pregnylit jäivät käyttämättöminä jääkaappiin. Nyt Pregnyliä on kuulemma vaikea saada apteekista, joten olipahan edes jotain hyötyä siitä viime kerran fiaskosta. Illalla muistin että Procrenistakin tulee kuluneeksi jo viisi viikkoa, mietin jo sitäkin että kuinka pitkään sen vaikutus jarruna säilyy. Ei kai se enää kovin pitkään voi siellä taustalla vaikuttaa? 

Viime kerran fiaskosta puheenollen, potilasvahinkoasiasta ei ole kuulunut vielä mitään. Lääkäri oli oman lausuntonsa lähettänyt jo viime kuun alkupuolella, joten jospa sieltä tulisi päätös lähiaikoina. Lääkäri oli myös sitä mieltä, että jos päätös on kielteinen, hän soittaa sinne ja valittaa asiasta. Kuulemma asiassa ei pitäisi olla mitään epäselvää. En kyllä itse jaksaisi olla niin optimistinen sen suhteen, luulen että meidänkin asia luokitellaan mappiin "no näitä nyt vaan sattuu".

Toivoisin että huominen päivä olisi nopeasti ohi. Turvotusta on jonkin verran, kipuja vaihtelevasti. Odotin että tuplamäärästä Pregnyliä tulisi tukalampikin olo, mutta ainakin toistaiseksi olo on ihan siedettävä. Jos ei oteta huomioon väsymystä. Olen nukkunut viime yöt todella huonosti, ehkä 4-5 tuntia, ja päällimmäisin asia mielessä tällä hetkellä onkin väsymys. Perussairauteen välillisesti liittyvä lääke auttaa minua yleensä nukkumaan edes jotenkin siedettävästi, mutta viime päivinä annosta on pienennetty edelleen ja tuleva yö pitää pärjätä kokonaan ilman. Luultavasti en nuku ollenkaan. Normaalisti käyttämäni annos on todella pieni eikä sillä pitäisi olla mitään vaikutusta hoidon kulkuun, mutta nyt lääkäri oli miettinyt että parempi jättää lääke pois kokonaan. Ja onhan se toki parempi että tämäkin asia nyt suljetaan pois. Yksi uneton yö menee kyllä silloin tällöin, mutta punktio on kokemuksena sellainen että mieluummin menisin siihen edes suunnilleen levänneenä ja optimistisena. Sanoinkin hoitajalle, että kun itku tuli viimeksi sillä hetkellä kun keräys alkoi, nyt itken varmaan jo klinikalle tullessa. Väsymys, henkinen paine, rapifen sekä odotettavissa oleva kipu ja särky eivät kuulosta kovin kivalta yhdistelmältä... Kipua en nyt pelkää, viime keräys sujui hyvin ja vaikka ne voivatkin olla aina hyvinkin keskenään erilaisia kokemuksia, luotan siihen että punktiosta selviää. Pelko on nyt toisenlaista, se on jossain syvemmällä. Asiat pyörivät päässä, mutta toisaalta väsymyksen vuoksi tuntuu kuin olisin jonkinlaisessa horrostilassa, odotan vain että päästäisiin taas eteenpäin. Mitä sitten onkaan tulossa.