maanantai 30. tammikuuta 2012

Vaihto

Puregonit on pistelty ja tästä päivästä eteenpäin lääkearsenaaliin tulee Menopur. Onneksi sitä lääkeainetta ei tarvi "sekoitella" kuin kerran. Ja vielä suuremmaksi onneksi hoitaja antoi meille mukaan jonkinlaisen ohjeläpyskän. Vaikka hoitaja kyllä ohjeisti Menopurin sekoittamisen ja pistämisen viime viikolla, en muistaisi mitään ilman ohjetta. Tämä on juuri se minun ongelmakohta; pistämistä sinänsä en koe erityisen ahdistavana, mutta lääkkeiden, ruiskujen ynnä muiden vastaavien kanssa sotkemisen kyllä. Klexane on tosin ihan oma lukunsa pistämisessäkin, sen rinnalla Puregon-kynän pistoa tuskin edes huomaa. Laskeskelin että kaapissa odottavasta Menopurista riittäisi neljään pistokseen, eli sehän loppuu ihan pian. Muistaakseni tällä kaavalla pistokset jatkuisivat viikonloppuun (lauantaihin ehkä?), jos punktio tulee ensi viikon alkupuolelle. Pitää kysyä asiasta huomenna lääkäriltä. Ehkäpä Menopuria tulee vielä toinen pienempi määrä jatkoksi tai sitten palataan vielä hetkeksi Puregoniin. Kynään jäi 100IU annos vähintään, yleensä niissä kai on vähän ylimääräistäkin.

Eilen illalla panin merkille että vatsaa turvotti (no juu, pizzalla voi olla jotain tekemistä asian kanssa) ja jotain tuntemuksiakin masussa on, ehkä siellä jotain tapahtuu. Muuten olo on edelleen aika normi, tosin kiukku on tehnyt paluun... Yritän kyllä laskea kymmeneen, mutta pääsen vain viiteen asti ja sitten kiehahtaa, tietysti ihan pikkuasioista. Miehen ei tarvi kuin tyhjentää astianpesukone jotenkin eri tavalla kuin "pitäisi", niin vedän herneen nenään. Fiksua. Illalla myös särki päätä, särkylääkkeen myötä kipu siirtyi vasemmalta puolelta päätä oikealle puolelle...

Huomenna olisi ultrapäivä. Jännittää.

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Nollaultra

Nollaultra takana ja kaikki näyttäisi olevan ok. Jännitti kyllä kovasti ennen ultraa, mutta kun juttelin lääkärille oireettomuudesta, hänkin vaan totesi ettei sitä voi varmuudella etukäteen tietää miten kroppa tulee reagoimaan jarrupistokseen (tai hormonihoitoihin yleensä). Joskus oireilee enemmän, joskus vähemmän. Limakalvo oli 5 mm ja kummallakin puolella näkyi rakkulan alkuja, kaikkineen yhteensä parikymmentä. Kuulemma oikein aktiivisen näköiset munasarjat. So far so good.

Illalla alkaa Puregon, tämän päivän annos on 200 ja siitä eteenpäin 150. Juuri ennen seuraavaa ultraa stimulaatiolääkkeeksi vaihtuu Menopur. Primaspan alkaa tänään, kortisoni sitten viikkoa ennen siirtoa. Lääkäri kehotti meitä miettimään myös alkiokuoren avausta, joka voitaisiin tehdä tuoresiirron yhteydessä. Kun tämä on mahdollisesti se meidän viimeinen hoito, sitä kannattaa kuulemma nyt kokeilla. Mitään haittaakaan siitä ei kuitenkaan ole. Täytyy varmaan ottaa google taas avuksi ja vähän etsiä kokemuksia tuosta alkiokuoren avauksesta. En ole siitä paljoakaan kuullut, enkä törmännyt siihen kovin usein edes nettikeskusteluissa. Hoitajan kanssa puhuin myös siitä että tuleva punktio pelottaa. Siitä viimeisimmästä kun ei jäänyt kovin mukavia muistoja... Hoitaja aikoi kirjata asian ylös ja kehotti myös muistuttamaan asiasta jatkossa, niin osaavat sitten varautua mahdollisimman hyvin. Siitä tuli itsellekin parempi mieli, ehkä siitä punktiosta selvitään tälläkin kertaa. Mitähän sitä vielä... Vaikka tämä on tavallaan jotenkin niin tuttua, niin silti vatsanpohjalla on perhosia. Ei voi tietää mitä seuraavat viikot tuo tullessaan.

perjantai 20. tammikuuta 2012

Helpotus ja huoli

Sieltähän se niagara tuli, hyvissä ajoin kuitenkin. Näköjään muutaman päivän lisää myöhästyi taas menkkojen alkaminen, kalenterista piti ihan tarkistaa että viime vuonna vuoto alkoi Procrenin jälkeen vähän aiemmin. Vaan mitäpä näistä, kun aikataulussa pysytään.

Yhdestä huolenaiheesta kun pääsee, tulee toinen tilalle. Nyt pohdin sitä, että toimiiko Procren varmasti niinkuin pitää. Jos kaikki on ok, saa olla onnellinen siitä että näin vähillä sivuvaikutuksilla pääsee tällä kertaa. Onhan tässä muutama päivä aikaa pistosten alkuun, mutta aiemmissa hoidoissa on kaikenlaisia vaihdevuosioireita ollut roppakaupalla enemmän. Viimeksi Procren toimi ihan niinkuin pitikin ja oireet olivat sen mukaiset. Nyt taas... Ei kai tässä voi muuta kuin odotella ultraa ja toivoa että kaikki on todellakin ok. Tarkennuksena vielä, että en todellakaan toivo lisää oireita, mutta ehkä ne jollain oudolla tavalla voisivat rauhoittaa mieltä, ehkä. Tuntuu kyllä absurdilta ajatukselta, mutta toisaalta tämä taitaa ainakin minulle olla aika tyypillinen kuvio. Samalla kun yrittää olla tyytyväinen nykyiseen olotilaan, niin pelkää että jokin menee kuitenkin pieleen ja sitten saa harmitella omaa typeryyttään. Toisaalta tuo piirre ärsyttääkin; miksihän sitä ei vaan voisi olla tyytyväinen jos asiat ovat ok, eikä aina murehtia tulevaa. Siinä olisi taas yksi iso oppimisen aihe.

torstai 19. tammikuuta 2012

Niitä näitä

Niin nuo päivät kuluu, enää vajaa viikko nollaultraan. No juu, 6 päivää vielä mutta silti. Menkkojen alkamista odotan (on se kyllä kumma että silloin kun niitä odottaa niin pysyvät poissa ja silloin kun niitä ei todellakaan toivoisi niin tulevat taatusti). Procrenista on nyt puolitoista viikkoa ja Primolutitkin lopetin yli viikko sitten, eikä tuhrua kummempaa ole vielä näkynyt. Viimeistään maanantaina saisivat luvan alkaa, että pysytään aikataulussa. On tässä onneksi vielä muutama päivä aikaa.

Pahimmat kiukuttelut on toistaiseksi jääneet, ehkä on muutenkin vähän rauhallisempi mieli. Toisaalta yöt ovat sitäkin vilkkaampia, saan kyllä jotenkin nukutuksi mutta unien näkeminen on jotain hurjaa. Tänä vuonna en ehkä niinkään ole nähnyt painajaisia (*koputtaa puuta*), vaan muuten ihan outoja unia, ja paljon. Miehellä kännykkä herättää aamulla, havahdun hereille ja nukahdan sitten taas hetkeksi ennen kuin torkku herättää jälleen. Sen lyhyen hetken aikana ehdin nähdä unessa vaikka ja mitä. Kyllä sitä kai muutenkin unia näkee, mutta harvemmin ne jäävät niin selkeinä mieleen mitä nyt.

Rauhalliseen mieleen osaltaan vaikuttaa sekin, että opiskelukuvioissa on päästy eteenpäin. Koko syksyn puursin gradun parissa ja nyt se alkaa pikkuhiljaa olla kuosissaan. Toki jännittää kuulla ohjaajan kommentit viimeisimmästä versiosta, toivottavasti selviäisin pienillä korjauksilla. Ja vaikka gradu valmistuukin, niin minä en, sillä tietyt pakolliset kurssit jäävät vielä puuttumaan. Jospa sitä lähivuosina... Syksyllä taitaa tulla kuluneeksi 9 vuotta siitä kun aloitin yo:lla. Hiljaa hyvä tulee..!

maanantai 16. tammikuuta 2012

Kiukuttelua

Siinäpä se otsikossa onkin, asia mikä jäi päällimmäisenä mieleen viikonlopusta. Kiukuttelu ja kitinä, raivarit ja itsesäälinpuuskat. Välillä huomasin jopa ajattelevani että hetkinen, en kai mä nyt oikeasti voi tuollaisesta mitättömästä asiasta kilahtaa?? Vaan näköjään voin. Tämä mielialojen heittely ei taida luvata kovin hyvää kun ajattelee niitä "oikeita" vaihdevuosia, jotka ovat edessä vielä joskus. Saa nähdä muuten millä tavoin tämä tukostaipumus sitten vaikuttaa vaihdevuosioireiden hoitamiseen, mutta onneksi se ei ole vielä tämän päivän murhe.

Muita oireita ei vielä juuri ole, mitä nyt välillä on kuuma (öisin varsinkin) ja nukun ehkä tavallista levottomammin. Unet jäävät paremmin mieleen, en tiedä näenkö niitä enemmän kuin yleensäkään, mutta muistan ne paremmin. Painajaisia pelkään, ne ovat jääneet mieleen viime kerrasta. Mieskin muistaa kuinka paljon näin painajaisunia. Viime vuonna oireet kävivät pahemmiksi mitä pidemmälle mentiin, ehkä samoin käy tänäkin vuonna. Nyt on kuitenkin vasta viikko pistoksesta ja nollaultraan on vielä reilu viikko aikaa. Katsellaan mitä tuleman pitää.

maanantai 9. tammikuuta 2012

Uutta päin

Sydän tykyttelee hurjaa vauhtia ja kämmenet hikoavat. Vatsa on kipeä ja välillä yli pyyhkäisee huonon olon aalto. Vaikka uusi hoito jännittääkin, nämä tuntemukset taitavat kuitenkin olla seurausta Procren-piikistä, jonka tuikkasin vatsanahkaani eilen illalla. Ihmeen nopeaa nuo tuntemukset tulivat, tai ehkä ne ovat vain jonkinlaista alkusoittoa. Kuumat aallot sen sijaan ovat vanhoja tuttuja edellisistä hoidoista, ensimmäinen helleaalto iski jo yöllä. Melkoisen tymäkkää ainetta tuo Procren, tai sitten olen jo yliherkkä kaikille mahdollisille tuntemuksille. Kovin mahdollista sekin.

Laskeskelin että tämän hoidon aikana lääkearsenaalin kuuluu yhdeksän eri troppia, plus punktion yhteydessä saatavat lääkkeet. Primolut, Procren, Primaspan, Puregon (jopas on P:llä alkavia...), Menopur, Pregnyl, Klexane, Prednisolon ja Lugesteron (Lugeja taas kerran, ei voi mitään). Jotain saattoi vielä unohtuakin, mutta kaipa tuossa ne tärkeimmät, joista pitää itse yrittää pitää jotain lukua. Pregnyl tulee myös tukihoidoksi siirron jälkeen, niin ei tarvi tyytyä pistämään vain Klexanea. Huoh. Jos siis sinne siirtoon asti päästään. Eihän sitä voi mitenkään itsestäänselvyytenä pitää, mutta kovasti tahtoisin luottaa siihen, että siirtoon päästäisiin. Tässä vaiheessa on niin suuri tarve luottaa edes johonkin.

Kolmantena vuonna peräkkäin aloitellaan vuoden alussa myös uutta hoitoa. Tai viime vuonna se aloitus taisi mennä helmikuulle, mutta silti. Kävi miten kävi, nyt meistä molemmista tuntuu siltä, että tämä hoito on se viimeinen. Nostan hattua niille, jotka jaksavat kahlata näitä läpi vielä kolmen jälkeenkin, mutta meillä (tai ainakin minulla) ei voimat taida riittää enempään. Eihän sitä nyt tietenkään tarvi tässä vaiheessa vielä varmuudella tietää, mutta siltä kuitenkin tuntuu. Vaikka puhunkin viimeisestä hoidosta, en ole tainnut vielä myöntää itselleni sitä mitä se voi merkitä. Paniikki ei ole iskenyt, vielä. Tosin onhan tässä aikaa. Eikä tähän hoitoon lähdetä vain siksi, että saadaan nyt se kolmaskin alta pois. Neljä vuotta ollaan toivottu ja odotettu ja toivoa on edelleen. Mitään muuta emme toivo niin paljon kuin saada oman lapsen, tulla vanhemmiksi. Siksi se Procren taas jyllää tuolla elimistössä ja seuraavien viikkojen aikana on tiedossa lisää helleaaltoja, mahdollista päänsärkyä, painajaisunia, lukemattomia pistoksia ynnä muuta. Mutta se kaikki on niin sen arvoista!