Tästä se alkaa, sekä tämä blogi että ensimmäinen IVF-hoito. Tai jos tarkkoja ollaan, ensimmäiset Suprecur-suihkaukset otin jo eilen, eli pikkasen myöhästyi tämän blogin aloitus. Sumuttelua kestääkin sitten kokonaiset kolme viikkoa ennen ensimmäistä ultraa, tuntuu että siihen on pieni ikuisuus vielä. Mutta toisaalta on hyvä tunne siitä että nyt oikeasti tapahtuu jotain konkreettista.
Muuten mieli on ihan hämmentynyt. Tähänkö asti ollaan nyt tultu, IVF, me, oikeasti? Kun yritys meillä alkoi, en osannut mitenkään arvata mitä tuleman piti. En, vaikka omasta perhepiiristä löytyy tahatonta lapsettomuutta ja monta vuotta kestänyt (onneksi tuloksellinen) hoitorumba. Voisi tietysti ajatella, että "olisihan se pitänyt tietää". Oli miten oli, tässä sitä ollaan, suihkutellaan ja jännätään milloin ja miten lääke alkaa tuntua elimistössä. Odotettavissa on ainakin kuumia aaltoja, univaikeuksia ja mielialan muutoksia. Nämä on päälllimmäisinä jäänyt mieleen kun olen netistä lueskellut kokemuksia Suprecurista. Pistoslääkkeetkin jo odottelevat jääkaapissa, mutta niihin on tosiaan vielä aikaa.
Jo nyt on vaikeuksia keskittyä työntekoon, ajatukset karkailevat milloin minnekin. Helmikuusta on töiden puolesta tulossa erittäin kiireinen ja ihmettelen vain, miten ihmeessä saan jatkossa työni tehtyä. Stressi ei voi mitenkään olla hyväksi hoitojen kannalta, mutta mistä ihmeestä keksin keinot rentoutua ja pitää mielen positiivisena..? Nyt kun mieli ei ole (poikkeuksellisesti) maassa, ajatus IVF:stä tuntuu melkeinpä helpotukselta ja todelliselta mahdollisuudelta. Ja myönnettävä on, samalla myös pelottavalta. Vaan kukapa tietää, vuoden päästä maailma voi näyttää hyvinkin erilaiselta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti