Oloja

Loppuviikko ei ole mennyt ihan toivotusti. Jouduin keskiviikkona olemaan monta tuntia evakossa kotoa, mikä ei ollut hyvä juttu voinnin kannalta. Kulutin ajan kaupungilla, tein ensin pikavisiitin urheiluliikkeeseen (ei, en ole aikeissa ryhtyä vielä hikijumppaan vaan kävin ostamassa kevätkelejä varten uudet hyvät kävelykengät) ja istuin loppupäivän kirjastossa. Ei todellakaan kovin raskasta fyysisesti, mutta silti kävelyä tuli jonkin verran. Eilen aamulla kävin sitten taas klinikalla toista Ovitrelle-pistosta vasten ja kotimatka olikin jo melkoista kidutusta, bussissa ei ollut varmaan lainkaan jousitusta (vaimikäseon) ja jokainen töyssy ja kuoppa tuntui tosi pahalta. Illalla kivut lisääntyivät edelleen ja kuljin kumarassa sen mitä oli pakko liikkua. Yö meni ihan hyvin, mutta aamulla tilanne kävi eilistäkin pahemmaksi. Soitto klinikalle ja hoitaja sanoi että lääkärin olisi hyvä katsoa mikä tilanne on, varsinkin kun on viikonloppu tulossa. Siitä sitten lähdettiin samantien klinikalle.

Munasarjat ovat edelleen kovasti turvoksissa, mutta kuulemma ei mitenkään hälyttävästi. Oikea munasarja oli läpimitaltaan noin 8 cm, yli 10 cm alkaisi olla jo vakavampi juttu. Vasen oli muistaakseni jotain 5 cm. Jossain näkyi nestettä (en muista enää missä tarkalleen) ja vaikka lääkäri paineli vain varovasti vatsan päältä, kivut saivat irvistämään joka kosketuksella. Lääkäri arvioi että kyse on lievästä hyperstimulaatiosta, kivut ovat todennäköisesti osittain seurausta siitä että olen joutunut olemaan liikkeellä ja valmiiksi ärtyneet munasarjat ovat ennestään äityneet vielä kipeämmiksi. Osasyyllinen voi olla myös Ovitrelle-pistos, oireet voivat olla myös siitä lähtöisin. Samalla lääkäri kuitenkin sanoi että täytyy varmistaa että mitään tulehdusta ei taustalla ole, vaikka mitään siihen viittaavaa erityisempää oiretta ei olekaan. Sain lääkäriltä lähetteen naistentautien poliklinikalle, johon suunnistimme seuraavaksi. Onneksi pääsin poliklinikalla pötköttelemään hetkeksi, istuminen kun ei tunnu ollenkaan hyvältä. Juttelimme hoitajan kanssa siitä että vaikka olo ei nyt kovin kehuttava olekaan, niin kivut periaatteessa sopivat kuvioon. Hän katsoi koneelta että emme olleet ensimmäistä kertaa hoidoissa ja kyseli miten aiemmat stimulaatiot ja punktiosta toipuminen on sujunut. Sain luvan lähteä kotiin verikokeiden jälkeen, mutta kehotuksen tulla takaisin päivystyksen kautta heti jos olo menee yhtään tukalammaksi.

Iltapäivällä naistenpolin hoitaja soitti labratuloksista. Lääkäri oli ollut sitä mieltä että arvoja pitäisi katsoa uudestaan huomenna. Hb oli ollut korkea (171) ja tulehdusarvo hieman koholla. Se oli kai odotettavissakin, tässä vaiheessa hoitoa kuulemma on tavallista että arvo on jonkin verran normaalia korkeammalla. Ja jos olo käy huonommaksi, on heti lähdettävä päivystykseen. Maanantaina olisi seuraava Pregnyl-pistos, mutta varmaan vasta maanantaina selviää voidaanko sitä pistää.

Sain sekä omalta lääkäriltä että naistenpolin hoitajalta määräyksen levätä. Vaikka keskiviikkoaamuna ja oikeastaan vielä eilenkin aamulla olo oli ok, niin se keskiviikon evakko taisi kuitenkin olla liikaa, varsinkin kun siihen yhdistää eilisen tuskallisen bussikyydin. Harmittaa, olisi pitänyt kuitenkin koettaa järjestää asiat niin, että olisin voinut olla keskiviikon kotona. Tänään ennen klinikalle menoa pelkäsin eniten sitä, että hoidon kannalta asiat olisivat nyt menossa pieleen. Ihana lääkärini kuitenkin hälvensi tuota pelkoa, hän sanoi että vauvalla ei ole hätää. Jälkeenpäin kysyin Mieheltä että oliko tämä huomannut että lääkäri puhui vauvasta! Oli huomannut. Lääkäri sanoi myös että tämä voi olla toisaalta tosi lupaavakin tilanne; että vaikka olo ei nyt ole hohdokas, se voi olla hyvä merkki hoidon kannalta. Mutta että pitää kuitenkin pitää jalat maanpinnalla. Ja jos mikään asia yhtään epäilyttää tai arveluttaa, voin soittaa suoraan hänelle kännykkään, oli hetki mikä hyvänsä.

Aion kyllä taatusti pysyä seuraavat päivät rauhassa, lepo on kuitenkin se paras lääke. Katsotaan miten tilanne tästä kehittyy, sen mukaan pitää sitten toimia. Olo on aika tööt, juuri nyt en mitään muuta haluakaan kuin levähtää. Kortisoni varmaankin tekee sen että iltaisin uni ei tahdo tulla, toisaalta aamulla pitää herätä ottamaan kortisoni, osaksi kai juuri siksi että uni tulisi edes jossain vaiheessa yötä. Vettä juoden ja sohvalla pötkötellen, juuri nyt se on ainoa oikea tapa viettää viikonloppua.

Hajatuksia ja tutkimuksia

Jotenkin tuntuu että en osaa enää kirjoittaa. Olen muutaman kerran jo aikonut skarpata, mutta jostain syystä kynnys kirjoittaa tai ainakaan julkaista mitään täällä blogissa on tullut tosi korkeaksi. Kerran jo aloitin uuden tekstin, mutta lopetin sen alkutekijöihinsä ja jätin odottamaan. Oikeasti, tämä nyt vain on tätä samaa, yhä vaan edelleen, kuukaudesta toiseen. Muistan tv2:n Akuutin reilun parin vuoden takaa, siinä oli pariskunta puhumassa lapsettomuudesta. Nainen sanoi, että viiden vuoden jälkeen ei enää sattunut yhtä paljon. Parin hassun kuukauden jälkeen meillä tulee neljä vuotta täyteen. Siitä sitten enää vuosi eteenpäin, niin ehkä sitten helpottaa? Muistan sanoneeni silloin aikoinaan ohjelmaa katsoessa Miehelle, että miten kukaan kestää viisi vuotta tätä p*skaa? En tiedä vieläkään. 

Kesätauko teki hyvää, mutta ei suru ole mihinkään hävinnyt. Päivittäin käy mielessä, että kuinka pitkällä oltaisiin nyt, jos... Ihan näinä päivinä tulee vuosi täyteen siitä, kun ensimmäisen kerran iloitsimme plussatestistä. Suren myös sitä, millaista meidän ja minun elämä on nykyään, tai on ollut jo pitkään. En ole sama ihminen mitä olin ennen tätä kaikkea, en tiedä miten osaisin olla vähemmän katkera. Sormia napsauttamalla en saa asioita muuttumaan. Kaupungilla kulkiessa tuntuu, että joka toisella vastaantulevalla naisella on vauvamaha. Ja joka kerta sellaisen näkeminen työntää veistä sisuksiin. Mistä minä tiedän, millainen tarina niiden vatsojen takana on tai miten pitkän tien he ovat joutuneet kulkemaan, eikä se minulle kuulukaan. Mutta en näe mitään muuta kuin sen ison mahan, joka muistuttaa juuri siitä, mitä itse ei ole saanut. En osaa ajatella, että ehkä minäkin olen joku päivä raskaana. Puhumattakaan nyt siitä, että meillä voisi joku päivä olla oma lapsi. Pihalla juoksevat pienet lapset tuntuvat täysin vierailta olennoilta, mistä ne ovat tähän maailman ilmestyneet? Jossain vaiheessa yritin ajatella ja jopa luottaa siihen, että jonain päivänä meillä on lapsi. En pelkästään niin, että olisin raskaana, vaan että meillä olisi lapsi. Nyt en taas millään uskalla ajatella sinne asti.

Kaipa jonkinlainen toivonkipinä vielä sinnittelee, sillä klinikallakin ollaan taas käyty pari kertaa, lähinnä juttelemassa tulevasta. Verikokeissakin kävin taas kerran ja niistä sitten tulikin yllätys, hyytymistekijätutkimuksessa löytyi protrombiinin geenissä geenimutaatio. Tuo geenivirhe lisää laskimotukoksen vaaraa 3-kertaiseksi ja lisää myös keskenmenoriskiä. Lääkäriä kuunnellessa ymmärsin rivien välistä, että sillä voi hyvinkin olla jotain tekemistä meidän alkuvaiheen keskenmenojen kanssa. Protrombiinin geenivirhe ei ole edes erityisen harvinainen, google kertoi että noin joka sadannella suomalaisella on tämä sama virhe.

Meillä on pakkasessa vielä kaksi alkiota, edellistä pas:ia varten oltiin jouduttu sulattamaan kaksi olkea, yhteensä viisi alkiota. Seuraava pas on tarkoitus tehdään omaan kiertoon, sillä minun kohdalla suuret estrogeenimäärät ovat tästä lähtien nou-nou ja muutenkin tuntuu paremmalta kokeilla nyt näin. Tai no, onko se nyt sitten edes oma kierto, jos apuna käytetään clomifeniä...Lääkäri kirjoitti kuitenkin myös jo Klexane-reseptin, pistokset alkavat jo siirtopäivänä (jos sinne asti päästään). Jos sitten tulen raskaaksi, pistokset jatkuvat koko raskauden ajan ja vielä kuusi viikkoa synnytyksen jälkeen (voiko utopistisempaa ajatusta ollakaan, synnytys!). Klexanen lisäksi on käytettävä myös Primaspania ja kortisonia.

Seuraavassa Akuutissa on muuten taas jotain juttua lapsettomuudesta. Ties vaikka meidän lääkäri vilahtaisi jutussa, olen nähnyt hänet Akuutissa joskus aiemminkin.

Tämä polku on kuljettava loppuun, mutta odotan samalla jo niin kovasti sitä, että elämässä olisi taas muutakin kuin lapsettomuutta ja lapsettomuushoitoja.