maanantai 29. marraskuuta 2010

Hiljaiseloa

Uuden hoidon lääkkeet odottavat jo kaapissa. Hoidon aloitus riippuu siitä, milloin uusi kierto alkaa. Jos se alkaa tämän viikon aikana, hoito ehditään luultavasti tehdä ennen joulua. Jos kierron alku venyy pidemmälle, hoito menee ensi vuoden puolelle. Lääkäri oli myös lyhyen kaavan kannalla, joten sillä mennään seuraavaksi. Pitkä kaava toimi periaatteessa ihan hyvin, mutta ei ole mitään estettä kokeilla nyt lyhyttä. Orgalutran-piikki näyttää kyllä keljulta, mutta mieluummin pistän sitä Puregonin lisäksi, kuin käytän taas viikkokaupalla ensin nenäsumutetta. En varsinaisesti ikävöi päänsärkyä ja kuumia aaltoja.

Muuten elän nykyään hissukseen, olen enimmäkseen päivät kotona koiran kanssa, yritän saada opiskelujuttuja eteenpäin (yksi essee on jo valmis, jee) ja katselen välillä jotain televisiosta. Yritän nukkua mahdollisimman hyvin ja pitkään. Kerään voimia. Toisaalta pieni ääni mielessäni sanoo, että olen jo liian eristäytynyt muusta maailmasta. En ole jaksanut pitää yhteyttä ystäviin tai tuttuihin, mistä siihen saisi energiaa? Välillä myös tuntuu, että olen mennyt takapakkia tämän lapsettomuuden kanssa. Viime viikkoina on tuntunut aivan erityisen pahalta lukea facebookista tuttujen tai puolituttujen vauvautumisista. Vähän väliä mielessä käy, että nyt olisin jo sillä ja sillä viikolla, jos se elämäni ensimmäinen raskaus olisi edennyt normaalisti.

Yksityisen klinikan lääkäri oli aivan ihana. Hänellä oli aikaa kuunnella ja jutella, mikä tuntui uskomattomalta julkisen puolen jälkeen. Hyvää kohtelua saimme kyllä sielläkin, mutta se maailma on vain niin erilainen. Tähän lääkäriin voi ottaa yhteyttä myös viikonloppuna ja kuulemma pitääkin, jos kierto myös alkaa viikonloppuna. Rahalla saa ja hevosella pääsee, niinhän sitä sanotaan... Emme ole miehen kanssa miettineet tätä uutta hoitoa pitemmälle, kuulemma pääsemme kyllä takaisin julkisellekin halutessamme ja siellä otetaan myös huomioon perussairauteni uutta hoitoa suunnitellessä. Toisin sanoen uuteen hoitoon pääsee julkisellakin siis suht nopeasti.

Lääkäri myös katsoi ultralla tilannetta ja taas kävi ilmi kuinka oudosti kroppani reagoi clomeihin. Tuolloin oli kiertopäivä neljä (clomikierron jälkeen siis) ja toisessa munasarjassa möllötteli 20 mm follikkeli ja limakalvokin kuulemma oli jo todella hyvä. Uskomatonta. Joskus muinoin kävi sama juttu, clomien lopetuksen jälkeen seuraava kierto oli ruhtinaalliset 17 päivää. Olen tässä sitäkin ihmetellyt että missä ihmeen välissä vanha limakalvo ehti kadota alta pois (kun vuoto oli taas todella vähäistä) ja varsinkin, missä välissä uusi limakalvo ehti kasvaa?? Ei kai se kuitenkaan voi samaa limakalvoa olla, kun eikös kuitenkin vanha limakalvo aina vuoda pois kierron lopussa? Näin hyvin perusbiologia on täällä hallussa... Saimme kotiläksyksi kehotuksen heilutella peittoja ahkerasti, kun ei ole mitenkään mahdotonta raskautua luomustikin. Miksiköhän siihen on niin vaikea uskoa... Toisaalta, ovulaation jälkeinen tuhru alkoi normaalisti heti ovulaation mentyä mutta loppui eilen. Moista ei ole ennen tapahtunut. Tosin nyt kun kirjoitan siitä tähän, se alkaa taatusti hetikohta uudestaan. Vaan toivossahan on hyvä elää, kuulemma.

torstai 11. marraskuuta 2010

Vanha tuttu

Mitäpä muuta testin tulos oli kuin negatiivinen, taas kerran. Pöljä kun olen, jätin testin kylppäriin pyykkikoneen päälle ja kun myöhemmin kävin katsomassa, oli testiin ilmaantunut se kuuluisa roskishaamu. Vaan kun nuo roskishaamut ovat yhtä tyhjän kanssa, alkaa tämä ekan hoitokierroksen viimeinen pas olla ohi. Jotain mystistä siinä kuitenkin on kun näkee testi-ikkunassakin väriä, olkoonkin että se on ilmaantunut siihen testiajan jälkeen.

Eilen tosin jo vakavissani harkitsin että olisin tänään käynyt yksityisellä lääkäriasemalla mittauttamassa hcg:n, mutta jätin nyt senkin sitten väliin. En vain kertakaikkiaan jaksanut lähteä. Päätä särkee ja syysflunssa tekee tuloaan. Ja vaikka olisihan se ollut kiva kerrankin saada ihan virallinen tulos, niin toisaalta se on tässä tilanteessa vain turhaa rahanmenoa. Nega on nega, sama mitä kautta se kerrotaan.

Olin kuvitellut etukäteen, että tämän viimeisen pas:n epäonnistuminen olisi varmasti älyttömän raskasta, pelkäsin että miten ikinä selviän uudesta pettymyksestä. Edellisestä pas:sta tuloksena kuitenkin oli alkuraskauden keskenmeno ja nyt kyseessä olivat meidän viimeiset alkiot. Mutta jostain syystä kävikin vähän toisin. Totta kai olisin mieluummin valinnut plussan ja raskauden, mutta jotenkin oudosti tämä tilanne on kuitenkin niin tuttu ja jopa turvallinen. Yritin kyllä pitää toivon rippeistä kiinni viimeiseen asti, mutta kaipa tiesin tuloksen jo ennen testiä, jollain tavalla. Kyyneleet tulivat siinä vaiheessa, kun kerroin miehelle tilanteen. Silti nyt tuntuu että edellinen pas ja se miten se päättyi, oli paljon paljon raskaampaa.

Kun sain enimmät itkut itkettyä, varasin ajan yksityiselle klinikalle. Lähdemme uuteen hoitoon heti kun se on mahdollista. Pyysin yliopistosairaalasta tähän ensimmäiseen hoitoon liittyvät tiedot, toivottavasti ne ehtivät tulla viikon sisällä, aika klinikalle on jo tasan viikon päästä. Lugesteron-kuuri loppui eilen, saa nähdä kuinka monta päivää luget vielä jaksavat pitää vuodon poissa (villi veikkaus on että se alkaa about 5 päivän päästä, jostain kumman syystä keltarauhaslääkkeet tuntuvat venyttävän uuden kierron alkamista aina vaan pidempään). Olen kuitenkin lähestulkoon varma siitä, että uusi kierto ehtii alkaa ennen ensi viikon aikaa. Toiveissa onkin uusi hoito sitä seuraavaan kiertoon. Tai jos hoidon alkaminen menee ensi vuoden puolelle (onhan siinä klinikallakin varmaan joulutauko välissä), toivottavasti saisin kuitenkin mukaani uuden hoidon reseptit ja voisin käydä hakemassa lääkkeet vielä tämän vuoden puolella. Eläköön Kelan maksukatto.

Ehkä joskus myöhemmin voisi analysoida tarkemminkin tätä läpikäytyä ensimmäistä hoitokierrosta, mutta ei vielä. Käyn sen sijaan etsimässä kaapista finrexinit ja lämmitän kuumaa vettä sekä kupillisen glögiä. Juuri nyt tarvitaan jotain lämmintä ja lohdullista.

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Väsy

Pp 8

Niinpä, väsyttää.. Ei mitään uutta siis. Tällainen apaattinen ja voimaton olo vaan käy jo toisinaan hermoille, kun ei jaksa muuta kuin lojua sohvalla ja välillä käydä hakemassa jotain syötävää. Eilen oli ehkä vähän virkumpi olo, mutta tämä päivä on ollut aika sumuista. Koiran kanssa on onneksi tehtävä lenkki ulkona, jospa siinä vähän virkistyy.

Muistin, etten ole vieläkään suorittanut Beautiful Blogger awardiin kuuluvia tehtäviä, joten korjaanpa asian nyt heti. Olisin halunnut nimetä seuraavaksi Beautiful Bloggereiksi Tuulin sekä Rouva Makkosen, mutta molemmilla taitaa jo tämä kyseinen palkinto olla. :) Noh, olette nyt siis tuplasti ihanat bloggaajat (tosin tehtäviä ei taida olla enää tarvis suorittaa). Lisäksi piti kertoa seitsemän asiaa itsestään, joten here goes:

1. Voisin heti paikalla muuttaa jonnekin lämpimään, en tykkää talvesta ollenkaan. Syksy vielä menettelee jotenkin, mutta näihin aikoihin alkaa jo ahdistaa pimeys ja kylmyys.
2. Tykkään ihan liikaa roskaruoasta ja valitettavasti se tässä iässä näkyy suoraan vyötärön ympäryksestä.
3. Suklaa on parasta mitä tiedän (ainakin melkein).
4. Pelkään kuollakseni hämähäkkejä ja kaikkia pikku öttiäisiä. Sisustussuunnittelijan ehdottaman tapetin tyrmäsin, kun mun silmissä se näytti ihan kuin siinä olisi kuvattu tsiljoona hämähäkkiä (oikeasti olivat kai kukkia).
5. Musiikki ja sen kuuntelu on mulle todella tärkeää, vaikka en mitenkään erityisen musikaalinen ole.
6. En osaa rueta nukkumaan, jos en ensin lue kirjaa ainakin muutaman sivun. Tällä hetkellä on menossa Anna-Leena Härkösen Heikosti positiivinen (tämän olen kyllä lukenut jo pari kertaa aiemminkin).
7. Innostun asioista nopeasti ja yleensä kyllästyn vielä nopeammin.

Viikko vielä testaamiseen, sillä oletuksella että menkat eivät ala jo aiemmin. Oireta ei ole vieläkään juuri mitään ja en oikein tiedä että pitäisikö siitä olla jo oikeasti huolissaan. Vaan juuri nyt ei jaksa huolestua. Taidankin suunnistaa takas sohvalle viltin alle, jospa vaikka pienet torkut...

maanantai 1. marraskuuta 2010

PAS vol III

Pp 6

Piinispiina alkaa olla puolivälissä. Alkiot oli otettu pakkasesta siirtoa edeltävänä päivänä ja toinen olikin ehtinyt 4-soluisesta 7-soluiseksi. Toinen alkio oli edelleen 3-soluinen, sama mitä oli ollut myös pakastettaessa. Lääkärin mielestä tämä pienempi ja hitaampi oli joko vain erittäin hidas ja rauhallinen yksilö (miten voisikaan olla mahdollista meidän geeneillä...), tai sitten se ei jaksaisi jakautua ollenkaan. Elossa se siirtohetkellä oli kuitenkin.

Eräänlainen tenkkapoo oli tulla siinä vaiheessa, kun lääkäri katsoi ennen siirtoa ultralla kohdun ja munasarjojen tilannetta. Kohdusta hän ei kommentoinut mitään (enkä muistanut edes kysyä), mutta hän bongasi kolme puhjennutta munarakkulaa (keltarauhasta?)! Clomit olivat siis tosiaan tehneet tehtävänsä. Lääkäri kysyikin oliko yhdyntöjä ollut ovulaation aikoihin ja pakkohan siihen oli myöntävästi vastata (vastatessa mulla oli varma olo siitä, että kohta saadaan nuhteita). Siinä vaiheessa lääkäri mietti pitkään siirretäänkö molemmat ja kysyi meidänkin mielipidettä. Kuulemma kun tällaisessa tilanteessa on joskus ollut tuloksena kolmoset. Lääkäri ja hoitaja jupisivat keskenään jotain siitä, että "pitäisi melkein ohjeistaa käyttämään ehkäisyä" ja "toisaalta se on aivan järjetöntä kun on jo monta vuotta yritetty raskautta". Olimme miehen kanssa sitä mieltä että molemmat siirretään, varsinkin kun toista alkioista ei olisi voinut pakastaa enää uudestaan. Ja juuri tuon toisen alkion "hitauden" vuoksi lääkäri päätti että kummatkin voidaan siirtää, toisin sanoen lääkärillä ei kovin suuria odotuksia tämän toisen reppanan suhteen ole.

Eri asia on sitten se omien "luomu/clomi" munasolujen tilanne. Ei voi tietää, onko joku munasoluista ehkä hedelmöittynyt. Jos tästä raskaus saadaan alkamaan ja jatkumaan, ei voi tietää sitäkään onko se lähtenyt siirretyistä alkioista vai onko se ihan oman kierron tulos. Vaan eipä sillä oikeastaan ole merkitystä, ihan kumpi vaihtoehto tahansa sopisi meille!

Kysyin taas kerran minidisperinistä (tai itse asiassa juuri tämän lääkärin kanssa en ollut asiasta vielä jutellut aiemmin). Lääkäri kysyi miksi haluan niitä käyttää, johon esitin syyksi korkean hb:n. Mitään tutkimustuloksia disperinin hyödystä ei kuulemma ole, mutta koska noin pienestä annoksesta ei ole haittaakaan, sain kuin sainkin luvan käyttää disperiniä. Olenkin nyt sitten popsinut yhden minitabletin per päivä siirron jälkeen. Lugeannos on myös suht pieni, vain 2x100 mg aamuin illoin. Ja koska merimonotkaan eivät ole mukana kummittelemassa, on oireita tai mitään tuntemuksia ylipäätään Todella Vähän, verrattuna lääkkeeliseen pas:iin. Olo on itse asiassa ihmeellisen normi, jos ei lasketa satunnaisia kuumia aaltoja ja paineen tunnetta vatsalla. Mielialakin on suht rauhallinen, vielä. Eiköhän sekin vielä ensi viikkoon mennessä ehdi muuttua...

Meidän viimeiset alkiot. Sumuttelut tätä ensimmäistä ivf:ää varten alkoi tammikuussa ja tämän viimeisen pas:n tulos selviää marraskuussa. Yksi hoitokierros, lähes vuosi elämästä. Ensi tammikuussa tulisi kolme vuotta täyteen yritystä, kaksi vuotta virallista lapsettomuutta. Mutta juuri nyt haluan uskoa että olen raskaana, kunnes toisin todistetaan.