Kipuja

Toinen ultra varmisti sen minkä tiesimmekin jo, ei raskautta. Sen sijaan alkavaa vuotoa ja voimistuvia kipuja.

Lääkäri arveli, että estrogeeni ja progesteronilääkkeet ovat pitäneet vuodon poissa (lähes kokonaan), vaikka raskaus päättyi heti alkuunsa. Ultrassa ei enää näkynyt raskauspussia, pikkuinen vauvanalkumme oli päättänyt itse lähteä. Sain viimein lopettaa lääkkeet ja jäädä odottamaan uutta kiertoa. Kunhan se alkaa, voin soittaa taas sairaalaan ja varata ajan uuteen pas kontrolliin. Tällä kertaa pas tehdään omaan kiertoon, tukena clomifen-lääkitys. Kysyin itse noista clomeista lääkäriltä ja hän oli heti suostuvainen (kuulemma hyviä kokemuksia clomifen avusteisista PASseista). En varsinaisesti innolla odota clomikuuria, sen verran huonot muistot noista kuukausista jäi. Kuitenkin mulla on niin vähän uskoa oman kierron toimimiseen näiden hormonimäärien jäljiltä, joten jos nyt tähän päälle vielä heitetään vähän clomeja, tuskin siitä enää suurta haittaa on.

Välillä tuntuu, että oliko se viikko mikä meille annettiin, pelkkää unta? Kuvittelinko koko raskauden? Lääkärit sanovat vakaasti että täyttä totta se oli, mutta valitettavasti jostain syystä se päättyi ihan liian aikaisin. Samaa sanoo mies, jolta vähän väliä kysyn, että olinko oikeasti raskaana. Päätinkin säilyttää ne raskaustestit, joissa positiivinen tulos näkyy edelleen, sekä viime viikkoisen ultrakuvan (eli kaiken, mitä ehdimme saada). Raskauspussi. Ei siis ruskuaispussi, siihen asti ei päästy, mutta raskauspussi. Tuntuu käsittämättömältä, että nyt jatketaan elämää tuosta vain. Sain kuitenkin olla raskaana kokonaisen viikon ajan, vaikka siihen viikkoon niin paljon epäilystä ja pelkoa mahtuikin. Oli olemassa pieni vauvanalku, tuo pieni oli totta, ei unta. Meidän pieni tähdenlentomme.