keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Joulu

Viime jouluna vannoin, että seuraava joulu olisi erilainen. Suurin toive oli tietysti se, että tätä joulua olisi jo vietetty vauvaperheenä tai ainakin raskautuneena. Lisäksi olin saanut tarpeekseni kaikesta jouluhössöttämisestä, jouluruuhkista, joulukorteista, kaikesta mitä jouluun liittyy. Ennen kaikkea siitä, että lapsettomana pariskuntana meidän automaattisesti odotetaan reissaavan jouluna, juhlivan sitä jossain muualla kuin kotona. Kesällä olimme vielä miehen kanssa tosissamme varaamassa jouluksi mökkiä, suunnittelimme että vietämme joulun ihan kaksistaan (tai kolmistaan, koiruus tietysti mukana). En enää muista miksi se jäi, emme kai halunneet satsata rahallisesti niin paljon omanlaiseen jouluun. Lopputulema on se, että taas on pakattu tavarat laukkuihin, jouluna ei olla taaskaan kotona. Lahjat on ostettu muiden lapsille, ei vieläkään omille.

Vielä muutama vuosi sitten oli ihan täysin jouluihminen, nautin kaikesta mihin voi yhdistää sanan joulu. Jotain on sittemmin tapahtunut, ehkä aikuistuin, keski-ikäistyin, tylsistyin, tai jotain. En osaa kuvitella millainen joulu meillä olisi, jos olisimme lapsiperhe. Ehkä joulu tuntuisi taas joululta.

Eipä sillä, juuri nyt on ihan rauhallinen mieli, ei ehkä vielä jouluinen, mutta aika levollinen silti. Ehkä ensi joulu on jo erilainen. Ja onhan joulussa toki vielä ne hyvätkin puolensa. Rakkaiden ihmisten tapaaminen ja läheisyys. Jouluherkkuja odotan jo vesi kielellä. Tänään korkataan miehen kanssa tryffelit ja avataan jo muutama lahja. Huomenna reissataan, mutta tämä aatonaatonatto on meidän oma joulupäivä.

Hyvää joulua rakkaat blogiystävät!!

2 kommenttia:

  1. Joulu on se on täälläkin kielen ja mieln päällä.. kirjoitin kans blogiini pari päivää sitten. Ja tänään vedin kaverille herneet nenään fb:ssä, kun oli kirjottanu, että joulu ei ole joulu ilman lapsia. Minähän näin sen tietenkin vain omien lapsettoman lasien läpi. Pakko oli kommentoida,että entäs vapaaehtoisesti tai tahattomasti lapsettomien joulu, teeskentelyäkö vain? Joo, ei hän sitä ihan niin tarkoittanut, laittoi pahoitteluviestin perään. Kirjoitti tietenkin sen omasta näkökulmastaan, mutta minä otin sen ikävänä yleistämisenä. Hohhoi :)
    Hyvää joulua sinullekin!

    VastaaPoista
  2. Olen itsekin miettinyt tässä että uskallanko avata fb:tä enää ollenkaan, ainakaan nyt ennen joulua... Pakosti ne kommentit satuttaa tässä tilanteessa, ei kai sille voi mitään. Usein niistä fb:n päivityksistä saa sen käsityksen, että elämä ilman lapsia ei ole elämää ollenkaan. Eniten nykyään ärsyttää kommentit, joissa elämän suurimmaksi saavutukseksi sanotaan oma lapsi. Tekisi mieli heittää takaisin, että oliko kovankin työn takana tämä saavutus... Hyvä juttu että laitoit kommentin! Itse jään vaan jupisemaan..
    Kiitos joulutoivotuksista, toivon teillekin hyvää Joulua ja myös sitä päävoittoa!!

    VastaaPoista