Pelko (ja toivo)

pp 10.

En ole vielä käynyt ostamassa raskaustestiä, en uskalla. Enkä uskalla kirjoittaa ylös enää mitään oireita, taikauskoisesti pelkään että mitä enemmän teen listaa oireista, sitä varmemmin tästä tulee nega. Ja sitten sätin itseäni epäuskosta onnistumiseen, eli jos odotan negaa, se myös tulee. Mitenpäin vain yritän ajatellakin, ajatukset menee samaa rataa. Positiivista ajattelua on yritetty edellisten siirtojen yhteydessä, nyt haluan vain kovasti uskoa että onnistuminen on kiinni jostain ihan muusta kuin siitä, millaisia ajatuksia päässäni pyörii.

Ehkä vain kuvittelen, mutta piinailuaika on mennyt jotenkin ihmeen nopeasti, tai no, ainakin ensimmäinen viikko. Vasta ihan äskettäin on pelko hiipinyt puseroon ja jäänyt sinne asumaan. En halua miettiä mahdollista laskettua aikaa tai mitään muutakaan raskauteen liittyvää. Haluan vain tietää tuloksen. Ja samalla en halua. Haluan toivoa, mutta en uskaltaisi.

Aikaisintaan sunnuntaina teen testin. Tavoitteena on pysyä edes suunnilleen tolkuissaan sinne saakka. Mitä sitten tapahtuu, ei harmainta aavistusta. Ja se on juuri se, mikä tässä pelottaa. Tämä aika on sentään siitä mahtavaa, että kaikki on vielä mahdollista, sunnuntaina tästä olotilasta "joutuu" luopumaan. Sitten tiedetään. Ei tässä ole mitään järkeä, piinaviikoissa ei oikeasti ole mitään mahtavaa. Paitsi juuri se mahdollisuus.