maanantai 16. tammikuuta 2012

Kiukuttelua

Siinäpä se otsikossa onkin, asia mikä jäi päällimmäisenä mieleen viikonlopusta. Kiukuttelu ja kitinä, raivarit ja itsesäälinpuuskat. Välillä huomasin jopa ajattelevani että hetkinen, en kai mä nyt oikeasti voi tuollaisesta mitättömästä asiasta kilahtaa?? Vaan näköjään voin. Tämä mielialojen heittely ei taida luvata kovin hyvää kun ajattelee niitä "oikeita" vaihdevuosia, jotka ovat edessä vielä joskus. Saa nähdä muuten millä tavoin tämä tukostaipumus sitten vaikuttaa vaihdevuosioireiden hoitamiseen, mutta onneksi se ei ole vielä tämän päivän murhe.

Muita oireita ei vielä juuri ole, mitä nyt välillä on kuuma (öisin varsinkin) ja nukun ehkä tavallista levottomammin. Unet jäävät paremmin mieleen, en tiedä näenkö niitä enemmän kuin yleensäkään, mutta muistan ne paremmin. Painajaisia pelkään, ne ovat jääneet mieleen viime kerrasta. Mieskin muistaa kuinka paljon näin painajaisunia. Viime vuonna oireet kävivät pahemmiksi mitä pidemmälle mentiin, ehkä samoin käy tänäkin vuonna. Nyt on kuitenkin vasta viikko pistoksesta ja nollaultraan on vielä reilu viikko aikaa. Katsellaan mitä tuleman pitää.

3 kommenttia:

  1. Hei Helmikäs, uusi lukija ilmoittautuu! Minulla myös 0-ultra ensi viikolla, edessä on 2. ICSI. Punktio ja mahdollinen siirto on suunniteltu kuitenkin vasta viikolle 7 miehen työmatkan takia. Viimeksi mullakin oli Procren lamautuksessa ja se kyllä aiheutti ihan järkyttäviä kiukkukohtauksia. Nyt käytän Synarelaa ja ainakaan vielä (9. päivä menossa) ei ihan niin pahoja puuskia ole tullut. Hikoilua ja jonkin verran huonovointisuutta kylläkin. Saa nähdä, miten jatkossa.

    Hirmuisen paljon tsemppiä tulevaan :)! Jään seuraamaan tilannetta.

    VastaaPoista
  2. Täällä myös uusi lukija ilmoittautuu. Hoidot alkamassa tulevassa kierrossa ja punktio suunniteltu viikolle 12 (jos sinne asti päästään). Itsekin omaan tukostaipumusgeenin (apc-resistenssi)...

    Toivottelen Rowanin tavoin tsemppiä tulevaan :)!!! Jäämme seurailemaan tilannetta ja toivotaan plussia kaikille!

    VastaaPoista
  3. Rowan, tervetuloa lueskelemaan ja iso kiitos tsempeistä :) Aika lailla samoissa aikatauluissa mennään, meillä punktio on suunnitteilla viikolle 6. Procren on mullekin tuttu viime hoidosta, lueskelinkin että millaisia tuntemukset oli silloin. Ja juurikin noita kiukkukohtauksia oli myös viime vuonna... Taitavat kuulua siis asiaan. Miesparka... Ekassa hoidossa mullakin oli nenäsumute (tosin Suprecur muistaakseni) ja kyllähän siitäkin joitain oireita tuli, hikoilun muistan ainakin. Ah ihanuutta... Hurjan paljon sinullekin tsemppiä tulevaan!

    Hei myös sinulle Helma ja tervetuloa! Niin ja kiitos tsempityksestä :) Oman lisänsähän tukostaipumus tuo näihin hoitoihin, mutta onneksi se pystytään ottamaan huomioon hoitoa suunnitellessa ja myöhemminkin. Samoin toivon sinulle paljon tsemppiä tulevaan! :)

    VastaaPoista