Niitä näitä

Niin nuo päivät kuluu, enää vajaa viikko nollaultraan. No juu, 6 päivää vielä mutta silti. Menkkojen alkamista odotan (on se kyllä kumma että silloin kun niitä odottaa niin pysyvät poissa ja silloin kun niitä ei todellakaan toivoisi niin tulevat taatusti). Procrenista on nyt puolitoista viikkoa ja Primolutitkin lopetin yli viikko sitten, eikä tuhrua kummempaa ole vielä näkynyt. Viimeistään maanantaina saisivat luvan alkaa, että pysytään aikataulussa. On tässä onneksi vielä muutama päivä aikaa.

Pahimmat kiukuttelut on toistaiseksi jääneet, ehkä on muutenkin vähän rauhallisempi mieli. Toisaalta yöt ovat sitäkin vilkkaampia, saan kyllä jotenkin nukutuksi mutta unien näkeminen on jotain hurjaa. Tänä vuonna en ehkä niinkään ole nähnyt painajaisia (*koputtaa puuta*), vaan muuten ihan outoja unia, ja paljon. Miehellä kännykkä herättää aamulla, havahdun hereille ja nukahdan sitten taas hetkeksi ennen kuin torkku herättää jälleen. Sen lyhyen hetken aikana ehdin nähdä unessa vaikka ja mitä. Kyllä sitä kai muutenkin unia näkee, mutta harvemmin ne jäävät niin selkeinä mieleen mitä nyt.

Rauhalliseen mieleen osaltaan vaikuttaa sekin, että opiskelukuvioissa on päästy eteenpäin. Koko syksyn puursin gradun parissa ja nyt se alkaa pikkuhiljaa olla kuosissaan. Toki jännittää kuulla ohjaajan kommentit viimeisimmästä versiosta, toivottavasti selviäisin pienillä korjauksilla. Ja vaikka gradu valmistuukin, niin minä en, sillä tietyt pakolliset kurssit jäävät vielä puuttumaan. Jospa sitä lähivuosina... Syksyllä taitaa tulla kuluneeksi 9 vuotta siitä kun aloitin yo:lla. Hiljaa hyvä tulee..!