Enää on jäljellä yksi Puregon-pistos, huomenna sumuttelua iltapäivään asti ja myöhään illalla vielä Pregnyl. Tiistaina punktio ja torstaina mahdollinen siirto. Pelottaa, edelleen. Pelkään tietysti kipua, mutta vielä enemmän sitä, että mitä jos rakkulat ovatkin tyhjää täynnä tai mitä jos eivät vaikka hedelmöity ollenkaan.
Eilinen (ja viimeinen) ultra kävi voimille. Kaikki oli ok siihen asti, kun huomasin että ultraan oli tulossa myös kaksi lääkäriopiskelijaa (voi olla väärä termi, mutta en nyt valitettavasti muista millä nimikkeellä gyne heidät esitteli). Olen kyllä tietoinen siitä, että julkisella puolella ja yliopistosairaalassa voi mukana olla myös opiskelijoita, mutta tähän asti näin ei ole vielä käynyt. Eilen olin vähällä juosta karkuun kun tajusin tilanteen. Sitten tuli itku, kyyneleet alkoivat valua ja en pystynyt edes puhumaan lääkärille, vain osoittamaan että kyyneleet johtuivat henkisestä väsymisestä, mutta että fyysisesti kaikki on ok. Jotenkin sitten selviydyin ultrasta, mutta unohdin autuaasti kaiken mitä olin aikonut lääkäriltä kysyä. Sen kuitenkin ymmärsin, että kaikki näytti olevan edelleen parhain päin ja munarakkuloita näkyi edelleen samat suunnilleen 15 kappaletta. Niin ja sen, että vaikka rakkuloita saataisiinkin 15, voidaan olla tyytyväisiä jos näistä saadaan 3 tai 4 hyvää alkiota. Kato olisi melkoinen, mutta tavoitteena kun on saada vähän hyviä alkioita eikä monta huonompilaatuista. Vaan olisihan se aivan mahtavaa, jos jotain riittäisi pakkaseenkin.
Onneksi ultran jälkeen pääsimme vielä käymään hoitajan luona. Hän jutteli siitä mitä punktiopäivänä tapahtuu ja miten asiat etenevät, ihan käytännön asioita siis. Tässä vaiheessa olin minäkin jo toipunut järkytyksestä ja pystyin jo paremmin keskittymään. Vaikka nyt periaatteessa tiedän mitä on tulossa, en kuitenkaan tiedä oikeasti yhtään millainen kokemus punktio tulee olemaan ja mitä sen jälkeen tapahtuu. Kun teimme lähtöä sairaalasta, mies totesi hiljaa että nyt ensimmäistä kertaa hänelle tosissaan valkeni mitä on tapahtumassa. Nyt tämä on hänellekin konkreettista.
Tänään olin pari tuntia kaupungilla ja nuo pari tuntia olivat enemmän kuin tarpeeksi, paine ja kiristys alavatsalla tuntui selkeästi ja selässäkin kipuili. Kotiin päästyäni kroppa oikein huusi lepoa. Hoitaja sanoi eilen että olotila tulee vielä muuttumaan tukalammaksi. Mutta toisaalta punktioon on enää vain reilut 2 päivää. Siis sehän on edessä ihan kohta!
Muistathan, että kenenkään ei ole pakko ottaa niitä opiskelijoita mukaan tutkimuksiin..?! Ystävällisesti voi pyytää, että haluaa hoitaa asian ilman.
VastaaPoista