Tämä on taas niin tätä, toisaalta haluaisin pysäyttää ajan (nyt kun vielä kaikki on mahdollista) ja toisaalta tekisi mieli hypätä suoraan viikonloppuun ja Testipäivään. Sitten ei enää tarvisi (tai saisi...) jossitella. Nyt on pp13, kiertopäivä taitaa olla 32. Klinikan hoitaja oli merkannut testausajankohdaksi tulevan viikonlopun, lauantain tai sunnuntain. Lauantai olisi jo pp16, se saa luvan riittää. Mutta sinne asti pitää vielä jotenkin sinnitellä.
Ei oikeastaan mitään muutoksia olotilassa sitten viime postauksen. Samoja oireita (tai mitä nyt voisi oireiksi kuvitella) tunnen edelleen, välillä taas ei tunnu yhtään mitään erityistä. Siitäkin sitten tietysti huolestuu. Onneksi on kaikenlaista pientä puuhaa, mitä voi kehittää ajankuluksi. Sitten on taas ilta, tulee yö ja seuraava päivä ja ollaan taas vähän lähempänä lauantaita. Miehellä on nyt viimeinen viikko töitä ennen lomaa, tiedossa onkin sitten alkavan loman kunniaksi jotain todella upeaa, tai sitten jotain ihan päinvastaista. Voi kunpa se olisi jotain onnellista..!!
Katsottiin viikonloppuna Hiljaa toivotut. Hyvä ja tärkeä elokuva, tykkäsin (huom, tulossa spoiler!). Silti tässä lapsettomuuden suossa tarpoessa jo sekin, että joku onnistuu ensimmäisestä IVF:stä, tuntuu epäreilulta. Kuinka pieni voikaan ihmisen mieli olla... hävettää. Ja sitten taas toisen parin kokemat monet keskenmenot surettavat niin paljon. Yhdessä pienessä hetkessä suurimmasta onnesta tulee suurin suru. Ehkä jotain voin siitä ymmärtää, vaikka tämä meidän tarina vasta lyhyt onkin. Suuresti nostan kuvitteellista hattua kummallekin parille, aivan uskomattoman rohkeaa lähteä mukaan tällaiseen elokuvaan. Itse en siihen pystyisi.
Hmm, nythän on jo iltapäivä. Ei montaa tuntia, niin on jo ilta. Ai miten niin aika kuluu hitaasti...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti