Jotain vanhaa, ei mitään uutta

Juu ei auttanut yhden lugen lisääminen, tuhruilu on jatkunut ja pikemminkin lisääntynyt. Mukana on välillä myös ihan selkeää vertakin. Kovaa vauhtia sieltä siis on limakalvo jo tulossa pois. Jos tästä vielä jotain muutakin tulee kuin menkat, niin se on sitten jo vuosisadan ihme.

En yleensä tykkää kirjoitella oireista, olen kai sen verran taikauskoinen että en uskalla kirjoittaa niitä ylös (tietää kuitenkin huonoa onnea, you know). Nyt kun pyyhe on jo lähestulkoon kehässä jotain voisi ehkä kirjoittaakin, tuskin tällä kirjoittelulla enää saa manattua mitään suuntaan tai toiseen. Tänään on pp7, viikko siirrosta. Mitä sitä nyt sitten voisi olla... Jotain masutuntemuksia on ollut, eilen illalla varsinkin pisti ja jomotti selkeästi oikealla. Mietin jo Panadolin tai kauratyynyn hakemista, mutta yön aikana kipu oli kadonnut. Rinnat ovat tutusti turvoksissa ja aamulla huomasin jotain kipuiluakin, mutta nyt taas ei tunnu mitään sillä suunnalla. Janottaa kovasti ja hikoilen kuin pieni eläin, mutta se voi tietysti liittyä siihenkin että kävelin aamulla pari tuntia kaupungilla raahaten täpötäyden olkalaukun lisäksi kahta raskasta ostoskassia (ja kotiin päästyä vielä tunnin lenkki koiruuden kanssa). Keltarauhaslääkkeet menevät taas paremmin paikoilleen, "ahtauden" tunnetta ei enää ole. Ne pari kertaa kun olen ehtinyt olla raskaana, selkein oire plussasta on ollut juuri se kuinka paikat ovat olleet ahtaat ja turvoksissa. Sen on huomannut juuri noita progesteronilääkkeitä laittaessa. Tälläkin kertaa sitä tunnetta siis oli muutaman päivän ajan, mutta nyt se on poissa. Ehkä juuri tämän vuoksi uskoa onnistumiseen ei nyt enää hirmuisesti ole. Lisäksi tuo tuhruvuoto ei kauheasti osakkeita taida parantaa.

Neurorintamallakin olen jotain pieniä juttuja ollut huomaavinani. Olen ainakin toistaiseksi kuulunut niihin onnekkaisiin, joiden mäsään kesän lämpö ei juuri vaikuta. Kesäkuun alun helteet eivät saaneet aikaan oireilua, mutta nyt parina päivänä on sitten huipannut tavallista enemmän ja kaupungilla kävellessä piti muutamaan otteeseen hakea parempaa tasapainoa. Bussipysäkilläkin piti ihan ottaa pari lisäaskelta, etten olisi horjahtanut bussin alle. Tasapainon heittely mulla ehkä on yleensäkin se tyypillisin juttu, ellei tuntoaistimuksia oteta huomioon (niitä kun on jossain määrin jatkuvasti eikä niihin normaalisti kiinnitä edes huomiota). Voihan se olla, että tämä hoitokierto saa nyt nämäkin jutut aikaan, mistäpä sen tietää.

Tämmöistä siis tällä kertaa. Mukavaa on se että edessä on rauhallinen viikonloppu kotosalla, ilman mitään erityisiä suunnitelmia. Ruokaostokset tehtiin jo eilen, tuumittiin ettei sitten tänään enää tarvi tunkea ruuhkaan. Onni on muuten iso jääkaappi! Vanhassa asunnossa meillä oli sellainen yhdistelmäversio, jää-pakastinkaappi, joka oli aina ihan ääriään myöten täynnä. Nytten saatiin monen päivän tarvikkeet hyvin mahtumaan ja vielä jäi tilaakin. Viikonlopun ruoat on siis valmiiksi mietitty ja edessä onkin monta päivää herkuttelua. :) Yritän parhaani mukaan olla miettimättä piinapäiviä tai mitään muutakaan, vaan rentoudun rakkaan kainalossa ja nautin uudesta, ihanasta kodista (ollaan jo varauduttu siihen että lähipäivät kuluu sateen vuoksi neljän seinän sisällä). Ai niin, Hiljaa toivotut -dvd kolahti postilaatikkoon tällä viikolla, mutta vielä en ole uskaltanut sitä katsoa. Ehkä viikonloppuna, ehkä ei. Sitten kun siltä tuntuu.

Hyvää juhannusta!