torstai 31. maaliskuuta 2011

Sohvapottu osa 2

Turvotus on hieman vähentynyt ja kipuja ei enää juuri ole, satunnaisia juilintoja lukuun ottamatta. Nyt voisi jo koettaa puuhaillakin jotain, pyykkiä olisi pestäväksi monta koneellista ja muutakin pientä hommaa pitäisi tehdä, vaan en tahdo saada mitään aloitettua. Näköjään tämä laiskotteluvaihde on jäänyt päälle. Onneksi koiruus on takas kotona, niin ei tarvitse yksinään rötväillä koko päivää.

Aika matelee eteenpäin, ihan kuin eläisi jossain hidastetussa filmissä. Päivät on kovin samanlaisia. Aamusella heräillään, syödään aamupala ja otetaan lääkkeet. Sitten pakollinen makoilu sohvalla vaakatasossa (tämä on luvallista toimintaa, klinikan ohjeissakin sanotaan että oltava puoli tuntia makuullaan progesteronilääkkeen jälkeen). Samalla katellaan jotain telkkarista. Kunhan tuosta vääntäydyn puoli-istuvampaan asentoon, on aika lueskella netistä sähköposti, naamakirjan päivitykset (en tiedä miksi siellä edes käyn, kun olen piilottanut puolet kavereista eikä siellä mitään tunnu enää tapahtuvan), seuraamani blogit, keskustelupalstat ja nettilehdet. Tähän vierähtää usein aikaa niin, että on jo aika hipsiä syömään jotain välipalaa. Takaisin sohvalle ja tutkimaan digiboxin sisältöä. Nyt päiväohjelmaan tulee viikon tauon jälkeen taas kävelylenkki koiruuden kanssa. Sitten lounasta ja taas sohvalle lukemaan tai katsomaan telkkaria. Tämän jälkeen voikin jäädä odottelemaan Miestä saapuvaksi töistä kotiin. Illalla syödään ja katsellaan tv:tä, Mies puuhailee välillä koneella omia juttujaan ja käyttää koiran iltalenkillä, minä otan lääkkeet ja lojun taas sohvalla. Iltapalan jälkeen nukkumaan ja taas on yksi päivä vierähtänyt. Tuttua ja kovin turvallista, mutta samalla näyttää ja tuntuu kovin puuduttavalta. Oikeastaan aika järkyttävää, kuinka yksitoikkoista tämä elämä nykyään on! Ja minustahan se on kiinni, aikaa olisi muuhunkin!

Mitähän sitä keksisi... Opiskelujuttuja pitäisi taas saada eteenpäin. Jotain kivaa omaa projektia voisi yrittää kehittää. Täytyy kaivaa se kuuluisa mietintämyssy jostain komeron perukoilta.

2 kommenttia:

  1. Kyllä se odottaminen vaan tuntuu vievän pienen ikuisuuden...ja hyödyllisen tekemisen keksiminen ei aina ole niin helppoa. Tsemppiä ajan kulutukseen!

    VastaaPoista
  2. Niin ne vain päivät kuluvat, hitaasti, mutta kuluvat kuitenkin. Kiitos :)

    VastaaPoista