Pp 14 ja the tuhru is here. Himpun verran rusehtavaa oli ilmestynyt pikkareihin yön aikana ja nyt sitä on tullut jo reilummastikin. Vatsa kramppailee ja selkä kipuilee. Toivo hippusen mukana pysymisestä häviää hetki hetkeltä kauemmas.
Tämä viikko on oikeasti ollut aivan kamala (kuten jälkimmäinen piinaviikko yleensä onkin), pahempi kuin mitä osasin edes pelätä. Ja nyt sitten tuo tuhru. Toisaalta juuri tämän pitäisi olla mulle niin tuttua, tämä tilanne mun pitäisi osata käsitellä. Mutta en osaakaan mitään, en tunne mitään muuta kuin kipua. Tuntuu että joku on repäissyt mun sydämen ulos ja riipii sitä nyt kappaleiksi. En haluaisi itkeä, en jaksaisi, mutta en voi mitään, kyynelillä on oma tahto.
Miksi helvetissä tämän pitää olla niin vaikeaa???
Ei tuohon viimeiseen kamalaan piinaviikkoon ja mahdolliseen pettymykseen totu varmaan ikinä, vaikka niin toivoisinkin. Voimia sinne ihan kamalasti! Pidän vielä peukkuja pystyssä kaiken varalta. Onneksi teillä on pakkasvauvat vielä turvassa odottamassa.
VastaaPoistaLisätsemppi tuli todella tarpeeseen, kiitos siitä em! :)
VastaaPoista