Vajaa tunti enää ja sitten voi kysyä eilisen verikokeen tuloksia. Aamulla herätessä tuntui kuin olisin herännyt tuomiopäivään. Toinen outo mielikuva päässäni on, että sama minne menen, pääni päällä on verkko. Pienimmästäkin virheliikkeestä tuo verkko putoaa päälleni ja jään rimpuilemaan siihen ilman toivoa päästä vapaaksi. Ehkä se verkko on sama kuin kipu, jonka tiedän nielaisevan minut jos verikoe kertoo Hippusen lähteneen pois. Olo on taas epätodellinen, mutta tämä on silti aivan erilaista kuin mitä viikonlopun epätodellinen olo. Tämä on pimeää, pelottavaa.
Verikokeen ottanut laborantti sanoi että alle kolmen oleva tulos on negatiivinen, mutta jos tulos on yli kolme, arvoa seurataan niin kauan kuin vain tarvitaan. Ehkä kuitenkin tarvitaan aika lailla suurempi luku, että jotain toivoa vielä olisi.
Enää 32 minuuttia. Kohta 31. En eläissäni ole pelännyt näin paljon.
------
Klo 13:08, hCG 59. Kaikki tukilääkkeet lopetetaan ja jäädään odottamaan vuotoa. Hippunen ei jaksanut pidemmälle. Nyt meillä on kaksi pientä enkeliä pilven reunalla.
Voi ei! Olen niin niin surullinen ja pahoillani. Ei tähän ole sanoja... *hali*
VastaaPoistaNiin väärin, niin väärin :( Olen todella pahoillani, paljon voimia teille molemmille. *halaus*
VastaaPoistaOlen niin pahoillani :( Paljon jaksamista ja voimia molemmille. *halaus*
VastaaPoistaOlen pahoillani puolestanne. :(
VastaaPoistaOlen pahoillani. En tiedä, lohduttaako tämä yhtään, mutta käyn itse mieheni kanssa läpi juuri samaa. Voimia sekä teille että meille.
VastaaPoistaEikä!! Olen todella pahoillani. Jaksamista ja voimia ja kaikkea mahdollista tsemppiä sinne suuren surun keskelle.
VastaaPoistaIso kiitos tuestanne. En osaa mitenkään kuvailla kuinka iso asia mulle on, että käytte tsemppaamassa eteenpäin ja antamassa tukenne. Kaikille teille toivon myös kaikkea hyvää omalla polullanne.
VastaaPoistaKiitos <3
Olen niin pahoillani teidän puolesta ;(
VastaaPoistaVoimia!
Ihan mielettömän iso hali teille molemmille. Olen ihan suunnattoman pahoillani teidän puolesta :(
VastaaPoista