perjantai 29. huhtikuuta 2011

Lomalle

Huomenna lähdetään siis viikoksi lomalle, ajellaan anoppia ja appiukkoa katsomaan ja samalla käydään myös minun kotikotona. Pitäisi pakata laukut ja siivota koti taas yhtä asuntonäyttöä varten, mutta energiaa ei ole. Edes ajatus lomasta ei kiinnosta tippaakaan. Tätä on kuitenkin suunniteltu jo pitkään ja mieskin odottaa lomaviikkoa innolla, joten kaipa tässä on purtava hammasta ja ryhdyttävä tuumasta toimeen. Ehkä se parempi mieli tulee sitten jossain vaiheessa.

On niin kova ikävä. Heitä, joita emme saaneet pitää.

Nuku pikkuinen, nuku tähti helmassa päivän paisteen.
Nuku pikkuinen, nuku lehti helmassa laakson varjojen.
Nuku pikkuinen, nuku virta helmassa meren tyrskyjen.
Nuku pikkuinen, nuku talvi helmassa kesän kukkien.


Olavi Uusivirta: Hautalaulu

2 kommenttia:

  1. Toivottavasti loma teki lopulta hyvää. Tiedän tuon tunteen hyvin, kun surettaa ja masentaa eikä sen vuoksi huvittaisi yhtään mikään. Usein kuitenkin kun saa vaan itsensä jotenkin revittyä liikkeelle, olo paranee lopulta. Itse olen kyllä taipuvainen sellaiseen kattoon syljeskelyyn ja toimettomaan eteensä tuijotteluun ihan normaaliolosuhteissakin eikä nämä lapsettomuushoidot ole ainakaan aktivoineet minua muuta kuin ehkä netin selailun suhteen :).

    VastaaPoista
  2. Kiitos em, loma teki hyvää. Kuulostaa niin tutulta tuo kattoon syljeskely, se on ihan tätä minun normaalielämää :) Loman jälkeen olen tosin jo ehkä ajautunut takaisin samoille urille, tai ainakin siihen suuntaan, pitää nyt yrittää pitää yllä jonkinlaista aktiivisuutta.

    VastaaPoista