perjantai 10. helmikuuta 2012

Mysteeri

Iso Iso Kiitos halauksista ja myötäelämisestä.

Pahimmasta järkytyksestä (tai ainakin siitä ensimmäisestä) on kai selvitty, nyt jäljellä on vatsanpohjalla tylppänä tuntuva kipu ja suru, valtava tyhjyyden tunne. Ja toisaalta hämmennys; tässäkö tämä nyt oli?

Hoitaja soitti vielä iltapäivällä, pahoitteli ja tuntui kantavan huolta siitä miten selviämme. Sovittiin että mennään ensi viikolla juttelemaan oman lääkärin kanssa. Selvitetään että miten tässä näin kävi. Labrahoitaja sanoi puhelimessa että stimulaatiossa meni jotain pieleen. Munasolut eivät olleet kypsiä tai olivat jotenkin viallisia? Mietittiin illalla Miehen kanssa tätä hoitoa, varsinkin sitä mikä teki tästä erilaisen aiempiin verrattuna. Äkkiseltään ei keksitty muuta eroa kuin Menopur, joka tuli tähän hoitoon Puregonin jatkoksi. Tuntuu aika hurjalta että stimulaatiolääkkeen vaihtamisella voisi olla noin iso vaikutus. Toinen pelottavampi vaihtoehto on se, että minun soluni alkavat käydä vähiin tai ovat jo niin huonolaatuisia ettei niistä tuon parempaa saalista enää voi saada. Mutta voiko yhdessä vuodessa tapahtua niin radikaali muutos, viime vuonna saatiin kuitenkin lähes 20 munasolua? Tälläkin kertaa ensimmäisessä ultrassa kaikki oli vielä hienosti, voisi kuvitella että Puregon lähti toimimaan niinkuin pitikin. Mutta sitten jotain tapahtui kun follien kasvu lopahti. Miehen näyte oli ollut todella hyvä, joten siitä ei ole kiinni miksi ne neljä saatua solua eivät hedelmöittyneet.

On tämä ihmismieli vaan erikoinen... samalla kun tuntuu niin pahalta että voisi huutaa ääneen (tämäkin tuli eilen kokeiltua, ehkä helpottikin hieman), toisaalta on tarve miettiä tulevaa. Miehen kanssa oltiin yhtä mieltä siitä että emme halua lopettaa hoitoja näin. Ensin haluamme kuulla lääkärin näkemyksen tilanteesta (oma lääkärimme on nyt työmatkalla ulkomailla) ja myös siitä mitä ehkä kannattaisi tehdä toisin. Haluamme yrittää vielä, mahdollisimman nopealla aikataululla. Vielä ei tiedetä miten ja kuinka pian se on mahdollista, toivottavasti kuulemme sen ensi viikolla. Toivonkipinä sinnittelee vielä.

2 kommenttia:

  1. Olen niin kovin pahoillani, että teillä kävi näin. Helpottavaa kuitenkin lukea, että toivonkipinä löytyy ja haluatte vielä yrittää. Jotainhan tuossa hoidossa on nyt mennyt pieleen ja luulisi, että lääkärikin on sitä mieltä, että kannattaa vielä yrittää. Hyvin samankaltaisissa fiiliksissä painiskelen itsekin tällä hetkellä. Meillä meni myös penkin alle tämä hoito, tosin punktioon asti ei päästy/jouduttu. Voin siis jakaa tunteesi ja pelkosi ainakin osittain.

    Kovasti voimia!

    VastaaPoista
  2. Jotenkin tuo viime viikko lamautti kyllä niin totaalisesti että vasta nyt alkaa heräilemään siihen mitä ympäröivässä maailmassa tapahtuu... On kyllä niin käsittämätöntä että tässä kävi näin, ja meille molemmille. :( Olen kamalan pahoillani myös teidän puolesta.

    Saa nähdä mitä lääkäri sanoo huomenna siitä mikä meni pieleen ja mitä seuraavaksi. Kyllä se toivonkipinä vielä on olemassa, toivottavasti myös huomisen jälkeen.

    VastaaPoista